
Terveydentilan hidas tai äkillinen heikentyminen saattaa joskus vaikuttaa
ymmärryskykyyn, jolloin eteen voivat tulla esimerkiksi seuraavat kysymykset:
Näitä kysymyksiä varten jokaisen suomalaisen kodin pöytälaatikosta tulisi löytyä edunvalvontavaltakirja, jossa voi määrätä "käyttöohjeet" elämän tärkeiden asioiden hoitoon – jos itse et enää kykenisi niitä hoitamaan.
Valitse lähipiiristäsi ainakin se yksi ihminen, johon luotat ja joka mielestäsi osaisi hoitaa asiasi.
Valitse hänelle vielä varahenkilö.
Valitse vielä kolmaskin henkilö perheen ulkopuolelta mahdollisia esteellisyystilanteita varten.
Lain mukaan yksikin valtuutettu riittää, mutta suosittelen vahvasti ainakin kahta ja mielellään kolmea.
Toivomiltasi henkilöiltä on hyvä etukäteen kysyä suostuvatko edunvalvontavaltuutetun tehtävään. Suostuminen ei kuitenkaan sido heitä mitenkään, he voivat aina myöhemmin halutessaan perua.
Seuraavaksi valtuutuksen sisältö on saatava kirjallisena paperille lain
määräämässä muodossa sinun sekä kahden esteettömän todistajan
allekirjoituksin.
Paperin allekirjoitus yksinään ei muuta mitään – nimeämiesi valtuutettujen,
kuten omakin elämäsi jatkuu normaalisti ja teet edelleen itse omat
päätöksesi. Valtuutuksen voi saattaa voimaan ainoastaan todellisen tarpeen
tullen hankkimalla lääkärintodistus ja viranomaisen vahvistus (Digi- ja
väestötietovirasto).
Lähtötilanne on silloin jo hyvä! Jos kyseessä on pöytälaatikossa pölyttyvä
valtuutus, jota viranomainen ei ole vielä vahvistanut, on sen sisältö
kuitenkin syytä käydä läpi vähintään 5 vuoden välein ja tarvittaessa
useamminkin . Elämäntilanteet ja ihmissuhteet aina hieman muuttuvat ajan
mittaan – joskus hyvinkin nopeasti – joten vanhaa valtuutusta voi olla
tarpeen päivittää, jotta se tarpeen tullen palvelisi etujasi parhaiten.
Ota yhteyttä niin sovitaan käytännön yksityiskohdista – alkuneuvottelu on
maksuton!